Osaamistamme

Tällaisia olemme

Osaamisesittelyt:

1. Katariina Välikangas

2. Liisa Välikangas

1. Katariina Välikangas: HTL, Opettaja (AmO) ja Esh

Olen oppimisesta innostunut ihminen, jolla on halua luoda hyvää huomista. Koulutukseltani olen hallintotieteiden lisensiaatti, ammatillinen opettaja (sosiaali- ja terveysalan johtaminen ja kehittäminen) ja erikoissairaanhoitaja.

Työssäni johdan suuria projekteja ja kirjoitan raportteja valtakunnallisille toimijoille. Olen toiminut monenlaisissa tehtävissä ympäri Suomea ja kansainvälisestikin. Olen toiminut kehittäjänä, raportoijana ja fasilitaattorina erilaisissa kehittämishankkeissa ja työelämän haastetilanteissa jo lähes 25 vuoden ajan. 

Katariina Välikankaalla on laaja ja syvällinen osaaminen palveluiden ja mielekkään elämän kansainvälisestä, valtakunnallisesta ja alueellisesta kehittämisestä. Hän on myös kirjoittanut valtakunnallisia selvityksiä palveluiden tilasta, tarpeesta ja kehittämisestä.

Hallinnollista osaamista Välikankaalla on liittyen julkisen hallinnon kehittämiseen (Hämeenlinnan kuntauudistus 2009), palvelujen ja sen edellyttämien muutoksien läpivientiin (Kuntaliitto 2009-2012, Etelä-Suomen kunnat 2012-2015) sekä maakunnallisen mallin kehittämiseen liittyvä ymmärrys palvelujen osalta (Keski-Suomen SOTE, VNTEAS: hyvinvointialue-kunta -rajapintatyö ikääntyneiden asumisessa 2022-2023). 

Välikangas on johtanut mittavia sosiaali- ja terveyspalveluja, asumista, teknologiaa ja näihin liittyviä uusia toimintamalleja kehittäneitä hankkeita. Johtamiskokemusta hänellä on laajojen hankkeiden kautta kehittämistehtävissä erityisesti korostuvissa verkostojohtamisen kuvioissa. Välikankaan johtamat ja suunnittelemat hankkeet ovat olleet onnistuneita, mm. hän on ollut vahvasti vaikuttamassa ikääntyneiden asumisen ja eri palvelutuottajat integroivan palvelualuemallin kehittämiseen ja leviämiseen Suomessa. Lisäksi hän on vienyt eteenpäin eri sektorirajat ylittävää asiakasarvoa rakentavaa yhteistoimintaa, ikäihmisten palveluohjausta ja kuntoutusta sekä kotihoidon muuttuvia toimintamalleja kotona asumisen tukemisessa. 

2. Liisa Välikangas KTT, Professori

Prof. Liisa Välikangas toimii johtamisen professorina Tanskassa Kööpenhaminan teknillisessä korkeakoulussa. Hän on opettanut innovaatiojohtamista Suomessa Aalto-yliopistossa ja Hankenilla. Hän on kansainvälisesti tunnettu mm. kirjoistaan The Resilient Organization (McGraw-Hill, 2010) ja Strategic Innovation (Pearson/Financial Times Press, 2015). Prof. Välikangas on työskennellyt aikaisemmin mm. Stanfordin yliopistossa, London Business School:ssa, Keion yliopistossa Japanissa sekä IMD:ssä Sveitsissä sekä tehnyt paljon yhteistyötä maailman johtavien yritysten kanssa. Hänen tutkimuskohteitaan tälllä hetkellä ovat lohkoketju, strateginen resilienssi sekä "quantum leadership", johtamisen kvanttiloikka.

    Tahituuri Oy, tahituuri@tahituuri.com, +358 40 768 6969
    Luotu Webnodella
    Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita